Hei !

Miten minusta tuli ravintovalmentaja:

Ensimmäiset muistikuvani kiinnostuksestani terveyteen ovat varhaisista kouluvuosistani, jolloin aloin "terveyskasvattaa" perhettäni vaihtelevalla menestyksellä syömään värikkäitä kasviksia lisää.
Olin aktiivinen 4H-kerholainen, kävin Suomen Punaisen Ristin EA1-, EA2- ja EA3-kurssit jo ennen
15. ikävuottani ja toimin innokkaana vapaaehtoisena paikallisessa SPR:n ensiapuryhmässä
harjoittelemassa sitomista, lastoittamista ja muita ensiaputaitoja.

Valmistuin sairaanhoitajaksi ja tein töitä leikkaushoitajana, terveydenhoitajan ja psykiatrisen sairaanhoitajan sijaisuuksissa ja sairaanhoitajana yksityisellä lääkäriasemalla.

Opiskelin trooppisia tauteja ja globaaliin terveyteen liittyviä asioita Helsingin ja Uppsalan yliopistoissa, minkä jälkeen tieni vei sairaanhoitajana Boliviaan ruotsalaisen kehitysyhteistyöjärjestön, PMU InterLifen projektien kautta lähes viiden vuoden ajaksi. Työni oli ennaltaehkäisevän terveydenhoidon kehittämistä 'weenhayekien, bolivialaisen alkuperäiskansan, keräilijä- ja metsästäjäkansan keskuudessa.

Työni Boliviassa ja osin Pohjois-Argentiinassa oli terveydenhuollon kehitys- ja koulutustyötä, ja myös koleraepidemia- ja tulvakatastrofityötä. Opiskelin 'weenhayek-kieltä ja tein töitä yhdessä äitien ja lasten kanssa, kylähoitajien ja opettajien kanssa sekä paikallisten järjestöjen, hoitajien ja lääkärien kanssa. Välillä sain opiskella Englannissa lingvistiikkaa ja sain tilaisuuden lähteä uudelleen Boliviaan aikuisten lukutaitotyöhön. Tuona aikana yhdessä kollegani kanssa muun muassa taltioimme 'weenhayekien suullista perimätietoa perinteisistä lääkeyrteistä ja luontotuntemuksesta. Työmme on kirjattu talteen tänne: Etnografia 'Weenhayek ja EL INDIVIDUO Y EL AMBIENTE - Cosmología, etnobiología y etnomedicina.

'Weenhayekit opettivat minulle paljon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja oman äidinkielen syvällisestä merkityksestä. He hoitivat minua lääkeyrtein sairastuttuani malariaan, piinaavaan yskään, vatsatautiin tai vaikka käteeni iskeneeseen sitkeään kutisevaan sieni-infektioon. Heidän syvällinen tunneälynsä ja henkinen ja hengellinen viisautensa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Palattuani Suomeen seitsemän vuoden ajan työskenneltyäni ja opiskeltuani maailmalla tein töitä yksityisellä lääkäriasemalla sekä kahdessa kansainvälistä työtä tekevässä lähetysjärjestössä Vantaalla ja Helsingissä. Vuonna 2009 Tikkurilan Luontaistuntija-liikkeessä työskentelevä ystäväni Maria ohjasi minut ja perheeni lääkäri Erkki Antilan vastaanotolle. Vastaanotolla keskustelimme pitkään ravitsemuksesta ja elintavoista. Tämä viisas lääkäri suositteli minulle Pro Health Oy:n ravintovalmentajakoulutusta. Valmistuin FLT Ravintovalmentajaksi® ja toimin FLT Ravintovalmentaja® -lisenssillä kymmenen vuoden ajan. Nykyään opiskelen edelleen itsenäisesti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja ravitsemuksen merkitystä, ja tarjoan palveluitani ravintovalmentajana funktionaalisen lääketieteen periaattein. Matka jatkuu edelleen.

Miksi teen tätä työtä:

Sairauksien ennaltaehkäisy on kulkenut punaisena lankana mukanani koko elämäni ajan. Saadessani nähdä asiakkaideni elämänlaadun paranevan on se parasta motivaatiota työlleni. Lisäksi ihmisen fysiologia ja biokemia on niin äärettömän kiehtovaa! Eikö ole mahtavaa tietää, että melkein välittömästi kehomme soluissa - mutta myös mielessämme alkaa tapahtumaan hienoja asioita kun teemme joitakin hyviä muutoksia elintapoihimme. Sillä millä itseä ravitsemme on iso merkitys hyvinvoinnillemme - mutta myös lähipiirillemme ja ympäristöllemme - oli se sitten sisäisesti nauttimamme ravinto tai iholle laittamamme kosmetiikka, valitsemamme kodinpuhdistusaineet, elinympäristö missä asumme, ja niin edelleen. Tarvitsemme ravintoa myös mielellemme. Riittävä palautuminen vaikkapa somemaailmasta ja uutisista tänäpäivänä on tarpeen. Silloin luovuutesi pääsee kasvamaan ja uudet ovet ja mahdollisuudet voivat avautua eteesi. Sinä voit ja sinä kykenet!

Lämpimästi tervetuloa aloittamaan oma hyvinvointipolkusi kanssani - siitä on hyötyä aina!